AkiK Pohjoisen Kuningas

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallituskriisi

Itävallan hallituskriisi ja ennenaikaiset vaalit

Itävalta ajautui hallituskriisiin ja ennenaikaisiin vaaleihin, kun Saksalaiset der Spiegel ja Süddeutsche Zeitung julkaisivat viime perjantaina kolme kuukautta ennen Itävallan parlamenttivaaleja 2017 salaa kuvatun videon FPÖ:n puheenjohtaja Heinz-Christian Strachen ja "venäläisen oligarkin naispuolisen sukulaisen" neuvotteluissa Ibizalla. Lehdet kertovat varmistaneensa videon autenttisuuden. Venäläisten piti hankkia mm. Kronen Zeitungin (Itävallan suurin lehti) omistus itselleen ja tukea sen kautta Strachen FPÖ oikeistopopulistista puoluetta.

Jotta heiluriliikkeet vältettäisiin jatkossa...

Kun 2015 uusi hallitus saavutti kokoonpanonsa suuremmitta tuskitta, oli karmivaa nähdä, kuinka nopealla tahdilla lähdettiin tekemään uudistuksia piittaamatta samaan aikaan vellovasta pakolaistulvasta.

Korvaako Saarikko Sipilän ja jäävätkö synnit Sipilälle?

Pääministeri Juha Sipilä jätti tänään hallituksensa eronpyynnön presidentille.  Toimenpide vaikuttaa vain hetkellisesti, sillä hallitus olisi muutenkin siirtynyt toimitusministeriöksi viikon päästä. Vähemmälle on jäänyt huomio keskustan kokonaistilanteesta. Dramaattisessa kannatussyöksyssä oleva puolue on ongelmissa uskottavuutensa kanssa. Kansalaiset eivät kestä enää yhtään kotikunta-maakuntamallin mukaista markkinakoijausta.

Juha Sipilä ei ole insinööri eikä kokoomus puolue

Kun nyt eronneen hallituksen ohjelmassa todettiin sote-uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tarve, ei kokoomus ymmärtänyt keskustan tarkoittaneen soten rakentamista nykyisten maakuntain liittojen pohjalle. Maakuntain liitot ovat alueittensa ompelukerhoja, joiden paikallinen tarve Uudellamaalla oli todettu niin vähäiseksi, että koko Uudenmaan maakunta pääkaupunkiseutuineen oli yhdistynyt yhdeksi liitoksi. Sen sijaan Pohjanmaan maakunnassa näitä liittoja on asukaslukuun nähden varsin taajaan.

Lihava riita on parempi

Lihava riita on parempi kuin laiha sopu

Uudistuksia pitää pystyä tekemään. Suurin osa julkisuudessa esiintyneistä lieveilmiöistä, joissa on koettu inhimillistä, eettistä, moraalista ja yhteiskunnallista vääryyttä sotepalvelujen järjestämisen yhteydessä ovat ylipäänsä mahdollistuneet vain ja ainoastaan siitä syystä, ettei soteuudistusta ole vieläkään saatu aikaiseksi.

Hallitus myönsi, että ovat sekoittaneet työmarkkinat päätöksillään

Juuri katsoin hallituksen tiedotustilaisuutta. Myöntävät että ovat syyllisiä tämän hetken sekavaan tilanteeseen ja uudistukset menevät seuraavan eduskunnan päätettäviksi.

Voihan vatulointi. 

Nyt he peräänkuulluttavat jälleen kolmikantaa, jotta työmarkkinat rauhoittuisivat.

 

Sipilän kova peli kostautui ja hallituksen arvovalta koki kolauksen.

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

Pääministeri Juha Sipilä on asettanut eduskunnan ja työmarkkinat vastakkain toteamalla, että hallitusta vastaan saa lakkoilla mutta eduskuntaa vastaan ei saa.

Lyhyesti: pääministeri vetoaa tänään parlamentarismin sääntöihin – valtiovalta kuuluu kansalle ja sen tahto toteutuu eduskunnan voimasuhteissa. Lakkoilu sitä vastaan on siten lakkoilua kansaa vastaan.

Taloustsunami edessä – ja me riidellään

Vuonna 2004 suomalaisia kohtasi pahin rauhanajan suuronnettomuus – 179 meikäläistä turistia kuoli samalla kun yli 200 000 paikallista menehtyi. Syy oli tsunamin, joka syntyi kun Intian valtameressä sattui maanjäristys.

Merkillisin ilmiö oli se, että metsän eläimet ja norsut tajusivat kyllä tulevan katastrofin ja pyrkivät korkeammille paikoille. Ihmiset taas olivat rauhallisia ja hörppivät aamukahviaan ilman huolen häivää.

Hallituksen kaatuminen pienempi paha kuin demokratian uskottavuuden pilaaminen

Ottaa päähän taas niin paljon meidän politiikka että pitää purkaa blogissa.

Soinin potkujen ei pitäisi kaataa hallitusta. Siinä ei ole mitään järkeä, muun kuin ärsyttävän poliittisen pelin takia. Ministerin epäluottamuslause on eri kuin hallituksen epäluottamuslause. Ne on perustuslaissakin erikseen mainittu. Ministerin voi vaihtaa kesken lennon. Stubbikin vaihtui Orpoon ongelmitta.

Ilmeisesti sinisten kannatus on noin viisi henkilöä ja nekin on ministereitä, joten näillä ei kai sitten olisi ketään kenellä korvata Soinia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä