*

AkiK Tiukkaa liberalismia

Tupakka

Ruotsissa ei enää tupakoida, kiitos nuuskan.

Eurooppalaisista maista tupakoinnin vähyydessä Ruotsi painii aivan omassa sarjassaan. Vaikka muukin eurooppa on tumpannut ja vähentänyt tupakointia reilusti huippuvuosista, jostain syystä Ruotsissa ollaan onnistuttu tupakoinnin kitkemisessä muita maita huomattavasti paremmin. Tätä on kiittäminen Ruotsin poliittista linjausta joka perustuu pienemmän haitan periaatteeseen. 

Miten puhua päihteistä lapsille ja teineille?

Luulen, että kun suuremmat ikäluokat ovat dokanneet itsensä hengiltä, meillä ei ole juurikaan ongelmia alkoholista. 

Nykynuoret alle 35-vuotiaat ovat järkevämpiä, he myös kasvattavat lapsensa myös rehellisesti.Osaavat puhua rehellisesti lapsilleen päihteistä.

Lisäksi kun Suomessa laillistetaan kannabis, suurin osa ihmisistä valitsee vähemmän haitallisen päihteen.

Sanomani on siis, kasvattakaa lapsenne järkevästi mitä tulee päihteisiin ja muuhun elämään. Pelkon lietsonta ei toiki tai pelottelu.

Olkaan rehellisiä.

Ylijuominen ja jalkapantarangaistus

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ehdottaa tupakan myynnin siirtämistä Alkon yhteyteen (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/213742-heikki-hiilamo-ehdottaa-jareita-keinoja-suomelle-tupakan-myynti-siirrettava-alkoon?ref=valinnat). Miksei siirretä tupakan ja alkoholinmyyntiä jalkapantarangaistus malliin? Ns.

Tupakka VS Kannabis

Hesarissa mielenkiintoinen juttu tupakasta ja kuinka sen käyttö on vähentynyt.

"THL:n vuoden 2015 Tupakkatilasto kertoo, että enää 17 prosenttia suomalaisista tupruttelee päivittäin. Vaikka nikotiinihirviötä ei ole saatu lopullisesti nitistettyä, suurpiirteinen viivoitinanalyysi kertoo, että vuonna 2050 maassamme haistellaan enää vain havun tuoksua."

Laskussa tupakka, nousussa jazz-tupakka

Hallituksen terveyspoliittinen linja poukkoilee

Samaan aikaan, kun nelosolut vapautetaan ruokakauppoihin niin kiristetään roimasti tupakkaveroa ja rajoitetaan tupakan polttamista mm. parvekkeilla. Tupakkapakkauksissa on kuvia alastomista miehistä ja pelotellaan impotenttiydellä sekä kuvia kaulan avanteista ja kerrotaan syövästä. Koska saadaan olut- ja viinapulloon kuvia alkoholisteista ja kerrotaan alkoholin haitoista sekä nostetaan reippaasti alkoholiveroa? Alkoholin haitat ovat jopa 7 mrd. euroa vuositasolla.

Hallituksella ei ole johdonmukaista terveyspolitiikkaa.
 

Tupakkaterrorismi lopetettava

Uusi tupakkalaki hyväksyttiin viime kuussa, ja se astuu voimaan elokuun puolivälissä. Oikeustieteen emeritusprofessori Erkki Aurejärvi kirjoitti tällä foorumilla lasten oikeudesta savuttomaan elämään.

Suomen soturikansa sodassa tupakkaa ja huumeita vastaan

HS uutisoi jokin aika sitten kuinka huumeiden vastainen sota on ohi. Näin totesi YK:ta lähellä oleva Kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti.

Uudesta tupakkalaista

Eduskunnan käsittelyyn on tullut nyt uusi tupakkalaki. Esityksen tavoitteet ovat oikeansuuntaiset. Jo aikaisemmin pitkän tähtäimen tavoitteeksi otettiin tupakoinnin haittojen vähentämisen rinnalle tupakkatuotteiden käytön kaikkinainen loppuminen. On hyvä, että tämä on selkeästi kirjattu myös uuden lain ensimmäiseen pykälään. Vaikka tuo tavoite on vielä kaukana, niin hyviä askeleita otetaan koko ajan.

Vaikeuttaako eduskunta tupakoinnin lopettamista?

Tänään lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys tupakkalaiksi sisältää monia tiukennuksia sähkösavukkeita koskevaan lainsäädäntöön. Sähkötupakkaa käytetään ensisijaisesti tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä, ei liukumäkenä tupakointiin. On tyhmää hankaloittaa tupakoinnin lopettamista rajoittamalla turhan tiukasti yhtä tehokkaimmista vieroituskeinoista.

Paljonko olen säästänyt rahaa? 5 + 2 vuotta –alkoholi ja tupakka

Koska kaikkea mitataan usein rahassa, päätin itse tehdä pienen matemaattisen ”kevyt” -harjoituksen. Kyseessä on tilanne, jossa alkoholi ei ole puhutellut mitenkään ja tupakka, josta satunnaisesti nuuhkimalla hyvää, tuoretta savua, ilmaiseksi, ilmasta, pääsen itse sytyttämättä tupakkaa, eteenpäin.

 

Lasketaan alkoholittoman elämän osalta kulut/säästö esimerkiksi näin:

Viisi vuotta, 52 viikkoa:

kerran viikossa viinipullo ’a 20 euroa (1050e)

kerran kuukaudessa ulkona syönti ja ”pari” lasillista á 50 euroa (600e)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä