AkiK Pohjoisen Kuningas

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 50 min 39 s sitten

Eduskunnan puhemies puuttui perussuomalaisen natsivertaukseen

13.12.2018 16:32

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) kertoo käyneensä kahdenkeskiset keskustelut perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion kanssa tämän EU-kommenteista.

Tavio totesi eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona, että ”federalistit” tekevät EU:sta uudenlaista Neuvostoliittoa ja natsi-Saksaa. Risikon mielestä sananvalinta oli ”hyvin epäonnistunut”.

Anne Berner Trafin pääjohtajan erosta: Kunnioitan päätöstä

13.12.2018 15:53

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) sanoo kunnioittavansa Trafin pääjohtajan Mia Nykoppin päätöstä irtisanoutua tehtävästään.

Nykopp ilmoitti tänään eroavansa, jotta Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntynyt kuohunta rauhoittuisi. Nykoppin pesti olisi joka tapauksessa loppunut vuoden lopussa, sillä Trafin tilalla aloittaa vuoden 2019 alussa uusi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Natsipuheilla kohauttanut Tavio samalla vaalilistalla KD:n kanssa – Puoluesihteeri: Soinilla hapanta jälkimakua

13.12.2018 14:30

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä pitää asiattomina perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion puheita EU:sta uutena natsi-Saksana. Puheet eivät kuitenkaan saa kristillisdemokraatteja harkitsemaan uudelleen vaaliliittoa perussuomalaisten kanssa tulevissa eduskuntavaaleissa.

Maanselkä kertoo, etteivät Tavion puheet oikein avautuneet hänelle muuten kuin että perussuomalainen kansanedustaja vastustaa EU:ta ja natseja. Maanselkä korostaa, että kristillisdemokraatitkin suhtautuvat kriittisesti EU:hun ja vastustavat natseja.

Kohuttu lakiesitys mielenosoituksista: Hallitus perääntyy – rajaksi tulee 24 tuntia

13.12.2018 14:25

Hallitus on pehmentänyt kokoontumislakiin ehdottamaansa muutosta. Syksyllä nousi kohuntapainen, kun hallitus kertoi lakiehdotuksesta, joka olisi velvoittanut mielenosoitusten järjestäjät ilmoittamaan kokoontumisestaan jo kolme vuorokautta ennen kokouksen tai mielenilmauksen alkamista.

Nykyisen lain mukaan ilmoitus on tehtävä kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista. Nyt uudistetussa esityksessään hallitus on pidentämässä ilmoitusajan 24 tuntiin.

Hämmennys Juha Sipilän perustulopuheista – Kansanedustaja: Tässä on keskustan todennäköinen malli

13.12.2018 14:21

Keskustan kokenut kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä kirjoittaa keskiviikkona ilmestyneessä kirjassaan sosiaaliturvan uudistuksesta ja perustulosta ja toteaa, että todennäköisintä on, että keskustan malli tulee olemaan progressiivisen negatiivisen tuloveron malli.

Ajokorttikohu: Trafin pääjohtaja eroaa

13.12.2018 13:54

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin pääjohtaja Mia Nykopp on irtisanoutunut torstaina. Asiasta kertoo liikenne- ja viestintäministeriö, joka on arvioinut Trafin sähköisen asiointipalvelun tietoturvaongelmiin liittynyttä selvitystä.

”Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi olen päättänyt siirtyä sivuun Trafin pääjohtajan tehtävästä”, Nykopp sanoo Trafin tiedotteessa.

Trafin pääjohtajana toimii vuoden loppuun asti Liikennevälineet-toimialan johtaja Olli Lindroos.

Taksilupia yli 1000 enemmän kuin takseja – lupien määrä noussut

13.12.2018 12:50

Heinäkuun 2018 alussa tullut taksiuudistus ei ole tuonut suurta mullistusta taksiliikenteen tarjontaan, arvioi yliaktuaari Matti Kokkonen Tilastokeskuksen Tieto & Trendit -blogissa.

Manner-Suomessa oli syyskuun lopussa reilut 11 000 taksia, mikä on yli tuhat enemmän kuin viime vuoden lopussa.

Ruotsissa poliisioperaatio: Yksi otettu kiinni terroristisen rikoksen valmistelusta

13.12.2018 11:08

Ruotsissa yksi ihminen on otettu kiinni epäiltynä terroristisen rikoksen valmistelusta. Useita muita on haettu kuulusteluihin, kertoo Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo. Lisäksi poliisi tutkii vakavaa aserikosta.

Poliisin operaatio on ollut käynnissä eri puolilla Länsi-Ruotsia torstaiaamuna.

”Epäillyn terrorismirikoksen valmistelu on jatkuneet jonkin aikaa ja siinä on kansainvälisiä yhteyksiä”, turvallisuuspoliisi tiedottaa.

”Täysin harhainen käsitys” – SAK tyrmää leviävän väitteen työttömistä huolehtimisesta

13.12.2018 10:48

SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen kirjoittaa työmarkkinakeskusjärjestön blogissa eri puolilla esitettävästä väitteestä, jonka mukaan SAK ei huolehtisi työttömistä tai pätkätyöläisistä.

”On täysin harhainen käsitys, ettei SAK tekisi töitä niin työttömien kuin pätkätyöläisten hyväksi. Itse asiassa suuri osa keskusjärjestön työpanoksesta käytetään mainittujen ryhmien toimeentulon ja elinolojen parantamiseen”, Järvinen kirjoittaa.

Vihreät haluaa 3 ”tunnin junaa” – Hintalappu kovat 10 mrd.€

13.12.2018 10:44

Vihreät haluaa uusia noin 8,8-11,3 miljardin euron suurinvestointeja raideinfraan. Puolueen tavoitteena on saada tunnin junayhteydet Turkuun, Tampereelle ja Kouvolaan. Lisäksi pääkaupunkiseudulla tulisi vihreiden mielestä toteuttaa.

Uudet investoinnit halutaan käynnistää heti tulevan vaalikauden alussa vuonna 2019. Puolue arvioi, että paketin kaikki investoinnit voitaisiin toteuttaa 12–20 vuodessa.

Diplomi-insinöörin mediaanipalkka: 4900 €/kk – keskipalkka on 5360 €/kk

13.12.2018 09:38

Yleiskorotukset ja parantunut taloustilanne nostivat diplomi-insinöörien palkkoja viime vuonna parilla prosentilla. Diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli tämän vuoden lokakuussa 4 900 euroa ja keskipalkka 5 360 euroa kuukaudessa, kertoo Tekniikan Akateemiset TEK tiedotteessaan.

Mediaanipalkka oli noussut edellisestä vuodesta 2,1 prosenttia. Mediaanipalkalla tarkoitetaan koko palkkajoukon keskimmäistä lukua.

Korkein oikeus purki tuomion ja hylkäsi syytteen raiskauksesta – nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta

13.12.2018 09:07

Korkein oikeus KKO kertoo purkaneensa väärään ilmiantoon perustuneen tuomion ja hylänneensä syytteen raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

KKO:n mukaan käräjä- ja hovioikeus olivat tuominneet syytetyn yhden vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. KKO ei ollut myöntänyt miehelle valituslupaa, minkä vuoksi hovioikeuden tuomio oli tullut lainvoimaiseksi. Mies oli kuitenkin hakenut tuomion purkua KKO:sta.

Jussi Halla-aho kommentoi kansanedustajan natsivertausta: ”Voi olla yliampuvaa, mutta”

13.12.2018 08:44

Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on kommentoinut lyhyesti kansanedustaja Ville Tavion puheenvuoroa eduskunnassa.

”Suomi ojentaa maaperänsä mineraalit kultalusikassa ulkomaalaisille kaivosjäteille” – Vihreät: Hallitus tekee ohituskaistan

13.12.2018 08:14

Vihreät kritisoi hallituksen esitystä kaivoslain muuttamisesta. Asiaa käsiteltiin keskiviikkona eduskunnassa. Vihreiden mielestä hallitus helpottaa nyt entisestääkin löperöä kaivoslakia.

”Tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva pakkoverotus” – Kansanedustajalta suorat sanat eduskunnan autoveropäätöksistä

13.12.2018 07:46

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä kritisoi kovin sanoin poliitikkoja autoveropäätöksistä. Eestilän mielestä lisäksi valtiovarainministeriössä ei täysin hallita autokaupan markkinapsykologiaa.

Eestilä sanoi eduskuntakeskustelussa tiistaina, että hallitus ja eduskunta ovat tehneet vääriä päätöksiä ja autoverotus on harannut vastaan ihmisten arkea ja Suomen päästötavoitteita.

Mestareiden liigan alkulohkovaihe paketissa – suuret maat jyräsivät

13.12.2018 06:01

Jalkapallon Mestareiden liigan alkusarja vietiin päätökseen keskiviikkona. Viimeisenä pelipäivänä oli ratkaisematta enää yksi jatkopaikka. Sen saavutti Olympique Lyon.

Lyon taisteli itäisen Ukrainan sodan takia kotipelejään evakossa tahkovan Shahtar Donetskin vieraana Kiovassa 1-1 -tasapelin. Shahtar olisi tarvinnut voiton, mutta saa tyytyä pelien jatkumiseen kevätkaudella Eurooppa-liigassa.

SaiPa on Liigan heikoin vierasjoukkue – kriisijoukkue HIFK päihitti jatkoajalla

13.12.2018 05:17

SaiPa on jääkiekon SM-liigan huonoin vierasjoukkue. Siitä saatiin lisätodiste keskiviikkona, kun SaiPa taipui Helsingissä HIFK 3-4-lukemin jatkoajalla.

Enemmänkin oli tarjolla, sillä SaiPa ehti johtaa ottelua jo 3-1.

- Kaksi erää pysyimme aika hyvin pelisuunnitelmassa lukuun ottamatta paria aika turhaa jäähyä. Sitä kautta IFK pääsi sitten mukaan maalien muodossa. Kolmas erä oli sitten meiltä enää vain silkkaa taistelua, Lehterä luonnehti ottelun jälkeen.

SaiPalla kulkee kotona, mutta matkapelit ovat tuottaneet isoja pettymyksiä.

Ruotsissa tapahtuu käännös: Lentovero lopetetaan – voimassa alle vuoden

12.12.2018 19:05

Ruotsin vaaleista on kulunut yli sata päivää, mutta maasta puuttuu edelleen hallitus. Keskiviikkona länsinaapurin parlamentti pääsi kuitenkin sopuun ensi vuoden budjetista. Sosiaalidemokraattien pääministeriehdokkaasta Stefan Löfvenin luottamuksesta äänestetään parlamentissa perjantaina.

Kokoomuspuolue moderaternan ja kristillisdemokraattien esittämä budjettiesitys voitti ylimenohallituksen esityksen valtiopäivillä. Ruotsidemokraatit äänestivät kokoomuksen ja kristillisdemokraattien budjettiesityksen puolesta.

Hakaristiliput Suomen itsenäisyyspäivänä: Uusi tutkimus todistaa miksi se satuttaa –”Kaksi pyhyyden kokemusta törmäsi”

12.12.2018 18:42

Itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ja vastamielenosoituksissa vastakkain asettuivat kaksi näkemystä pyhästä, katsoo pappi ja Kirkko & Kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki.

Esimerkiksi kirjailija Juha Itkonen suuttui uusnatsimarssin hakaristilipusta niin, että hänen tunnereaktionsa säikäytti omat lapsetkin. Facebook-kirjoituksessaan hän vaati siniristilippua, leijonavaakunaa ja Suomea takaisin.

Perussuomalaisen natsivertaus tyrmistytti eduskunnan – ”Nyt ylitettiin sellainen raja, jota ei aiemmin ole nähty”

12.12.2018 18:01

Perussuomalainen kansanedustaja Ville Tavio aiheutti keskiviikkona laajaa paheksuntaa eduskunnassa rinnastamalla rauhan takaajaksi perustetun Euroopan unionin natsi-Saksaan.

Eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa pohdittiin brexitin ja muun sisäisen hajaannuksen koetteleman EU:n tulevaisuutta. Tavio esitti keskustelussa, että ”nykyään Suomen poliittisessa keskustelussa tuntuu välillä ihan, että kuuluu jonkinlaiseen vähemmistöön, kun kannattaa Suomen itsenäisyyttä ja kansallisvaltiota”.

Sivu « 3 | 4 | 5 | 6 | 7 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset