AkiK Pohjoisen Kuningas

Politiikan Superviikko

Suomessa harvoin jaksetaan innostua vaalien ulkopuolella politiikasta, edes median toimesta, eikä useinmiten mitään kerrottavaa olekaan. Varsinkin kesä on hyvin hiljaista aikaa. Tänä kesänä suorastaan räjähtää: pitkään profiiliaan kasvattanut SuomiAreena ja kansainvälinen huipputapaaminen sattuvat samalle viikolle.

16.7. alkavassa SuomiAreenassa media on jo ennakkoon vahvasti läsnä ja Helsinki taas täyttyy Trumpin ja Putinin neuvotteluiden takia toimittajista. Toivon, ettei neuvottelu teattereineen vie aivan kaikkea mediahuomiota kyseiseltä viikolta.

Parhaimmillaan yhtäaikaiset tapahtumat voisivat vahvistaa toisiaan, varsinkin kun turvallisuus on yksi SuomiAreenan tämän vuoden teemoista. Kansainvälisen mediahuomion avustuksella Suomen huoli turvallisuustilanteen heikkenemisestä mm. Itämerellä saataisiin huipputapaamisen varjolla ilmaistua myös muulle maailmalle.

Liberaalipuolue ja Piraattipuolue ovat läsnä SuomiAreenassa yhteisellä. Järjestämme 17.7. väittelytilaisuuden huoltovarmuudesta ja paikalla keskustelemassa ovat muun muassa Juhana Vartiainen, Susanna Koski, Petrus Pennanen (PIR) ja Amos Ahola (LIB). #Maalaisromantiikkaa

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset