AkiK Pohjoisen Kuningas

Virkamiehet vesittivät alkoholilakiuudistuksen

  • Ei nautita
    Ei nautita

Uudesta alkoholilaista oltiin aluksi innoissaan. Pitkän väännön jälkeen päädyttiin kompromissiin, jossa suurimmat typeryydet poistettiin laista ja vähittäismyynnin alkoholin prosenttirajaa nostettiin naurettava 0.8 prosenttiyksikköä. Sen sijaan että nyt nauttisimme keskieurooppalaisesta vapaudesta, virkamiehet päättivät pistää kapuloita rattaisiin.

Uuden lain myötä pienpanimot voivat hakea ulosmyyntioikeutta tuotteilleen, mutta tätä on keinotekoisesti vaikeutettu. Virkamiehet vaativat pari metriä korkeita seiniä erottamaan pienpanimon panimotilat ja myyntitilat toisistaan, vaikkei laissa sellaisia vaadita. Laissa mainitaan kyllä ettei asiakkailla tule olla kulkua verottomaan varastotilaan, mikä on sekin kummallinen vaatimus. Jälkikäteisvalvonta olisi aivan riittävä keino väärinkäytösten kitkemiseksi.

Myös alkoholin ulosmyynti ravintoloista on pilattu tarpeettomalla sääntelyllä. Alkoholia ei voida myydä suoraan samasta jääkaapista missä baarin muita juomia säilytetään, vaan virkamies määrää vähittäismyyntituotteille olevaksi oma kaappinsa ja tilansa. Tällainen ei varmastikaan ole omiaan lisäämään ravintoloiden intoa myydä ulos yhtikäs mitään.

Lisäksi aukiolo- ja anniskelulupien “vapauduttua”, niiden käsittelyaika yllättäen piteni. Kun aiemmin luvan sai samana päivänä, nyt lupaa joutuu odottamaan 3 viikkoa. Samoin hinta joko nousee tai pysyy samana. Jatkoajan pitäisi olla ilmoitusasia, mutta virkamies vaatii maksua silti. Koska uudessa laissa terassialuetta varten vaaditaan erillinen lupamenettely, yhteenlasketut lupa- ja käsittelymaksut ovat nyt korkeammat. Summat eivät toki ravintolaa kaada mutta tämä ei mielestäni vastaa uuden lain kirjainta.

Ei siis riitä että laki on korjattu, pitäisi huolehtia etteivät viranomaiset mielivaltaisesti tee asiasta tarpeettoman hankalaa. Yksinvaltiaan asemassa kun on helppo keksiä lisäsäädöksiä muiden noudatettavaksi jos liian suoraviivainen menettely on vaikea pala nieltäväksi. Kauniina ideana on varmasti ollut väärinkäytösten estäminen etukäteen, mutta voin lyödä vaikka pääni pantiksi, ettei ylimääräinen paperityö pahantekijöitä pysäytä. Alkoholilain muutos on vaikuttanut vasta pari kuukautta ja virkamiehet ovat ehtineet jo sitä vesittää, huolehditaan ettei jatkossa sitä vesitetä lisää.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kyllä kansa varmasti nyt pelastuu, kun jatkossa ei saa enää ostaa yli 2,8 painoprosenttia alkoholia sisältäviä suklaakonvehteja klo 21-09. (§ 55)

Sen vielä ymmärrän, että virkamiehet tehtailevat mahdollisimman älyttömiä säädösehdotuksia virkamieskunnan työllistämiseksi. Mutta sitä en ymmärrä, että poliitikot hyväksyvät nuo älyttömyydet.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huvittavaa ajatella, että hallitus uhkasi miltei kaatua siksi, että marketteihin saatiin 0.8%-yksikköä vahvempaa olutta samoin ikä- ja aikarajoituksin myyntiin kuin aiemminkin on ollut. Pusa & Co. pelottelivat, että Suomeen tulee maailmanloppu moisesta holtittomasta meiningistä.

Ne tahot, jotka tuota vallankumouksellista ja rohkeata uudistusta kavahtivat, huomauttivat usein, että ilman sitäkin tässä tehdään merkittäviä normin purkutalkoita, kun pienpanimot saavat ulosmyyntiluvan ja samoin ravintolat.

Nyt viranomaisten tulkintojen ja menettelytapojen valossa huomaamme, että käytännössä tyhjiksi olisivat ne norminpurut jääneet ilman tuota kosmeettista oluen väkevyysmuutosta kaupan hyllyillä.

Ravintoloiden ulosmyynti on niin asiakkaan kuin ravintolayrittäjänkin kannalta merkityksetön juttu, koska niistä saa myydä ulos vain niitä "kaupan vahvuuksia" samoin aikarajoin. Ja tietysti hinnat ovat kalliimmat kuin kaupoissa. Lisäksi ulosmyyntioikeutta joutuu erikseen anomaan ja siitä maksamaan.

Ravintoloiden ulosmyyntioikeudella olisi todellista vapauttavaa ja asiakaspalvelua edistävää merkitystä, jos olisi menty keskieuroppalaiseen käytäntöön, jossa ravintolat ja kapakat saavat myydä läpi vuorokauden ulos rajattomassa määrin mitä tahansa juomaa samoista hyllyistä kuin sisälläkin myydään ilman erillista lupakäytäntöä.

Mutta pieni askel kerrallaanhan Suomessa mennään. Toivottavasti seuraava hallitus jatkaa vapauttamista sen sijaan, että tapahtuisi alkoholipoliittisen historian mukainen letkajenkkailmiö, jossa mennään hyppy taaksepäin.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Kuulin huhua että tuusaavat jonnekin muualle kuin alkoholilakiin kieltoa ettemme saisi tilata alkoholijuomia ulkomailta. Täytyy pysyä varpaillaan jottei terveysihmiset terveystuolissaan pääse pilaamaan hyvin alkanutta vapauttamista ja pilaa terveempään suuntaan kehittyvää alkoholikulttuuria.

Käyttäjän JaakkoTuominen kuva
Jaakko Tuominen

Tässä juttua. :)

"Tämän tietävät kieltolakijesuiitatkin, jotka ovat ryhtyneet kulisseissa valtavaan kampanjaan ulkomaisen kilpailun estääkseen. Alkon monopolin suojaamistoimenpiteitä puuhaavat ainakin tulli, Pekka Puskan kapinaryhmä ja STM:n alkoholivastaiset virkamiehet, kuten hallitusneuvos Ismo Tuominen.

Mainittu Ismo Tuominen on toinen valmistelijoista STM:n alkoholilain uudistusta koskevassa lakiluonnoksessa, johon on vastoin hallitusohjelmaa ja valmisteleville virkamiehille annettua poliittista ohjeistusta ujutettu lisäys, jolla kiellettäisiin alkoholin etämyynti Suomeen Alkon monopolin suojelemiseksi.

Tuominen on ilmeisesti tämän lisäyksen takana. Hänen itsevaltaisesta asenteestaan kertoo hauska anekdootti, jonka Viinilehden kustantaja Juha Berglund kertoi erään artikkelin yhteydessä:

”Mieleeni muistuu Viiniexpon alkoholipoliittinen paneelikeskustelu vajaa kolme vuotta sitten, jossa toimin juontajana. Aiheena oli matkustajatuonti Virosta, josta virisi erilaisia muutosehdotuksia. Tuolloin STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen (joka on Paason ohella toinen nykyisen lakiluonnoksen allekirjoittajista) totesi, että ”jos eduskunta ehdottaa, niin kyllä minä voisin tuollaista muutosta kannattaa”. Onneksi kuulijakunnassa Arto Koskelo totesi saman tien, että ”eikö sinun lain kirjoittajana pitäisi olla se ehdottaja ja eduskunnan puolestaan se kannattaja – eikä päinvastoin?””

Ismo Tuominen tunnetaan lempinimellä ”ministeri”, eikä hän ole vaikuttanut olevan nimityksestä mitenkään harmissaan."

http://paivanbyrokraatti.com/2017/11/12/alkomonopoli/

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kyllä tuo alkoholin vapaa ulosmyyntioikeus ravintolasta olisi varmasti kohtalokasta koko kansantaloudelle.

Olimme lomalla Santorinilla joskus tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Yhtenä iltana sitten osuimme ravintolaan, jossa sattui juotavaksi sellainen ihme kuin erinomainen paikallinen punaviini. Halusimme tietysti ostaa heti toisenkin pullon mukaan. Tarjoilija kiikutti sen heti paikalle (eikä suinkaan avattuna) ja rahasti pullon hinnan sitten laskussa.

Tiedämmehän, miten Kreikan taloudelle sitten kävi...

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- " Alkoholilain muutos on vaikuttanut vasta pari kuukautta ja virkamiehet ovat ehtineet jo sitä vesittää, huolehditaan ettei jatkossa sitä vesitetä lisää."

Miten? Mitä tuolle virkamiesten mielivallalle voisi? Virkamiehet kun voivat työajallaan keksiä hyvistäkin lakiuudistuksista porsaanreikiä, joilla alamaisia voi kiusata, ja vaikka niitä ei löytyisikään, voi kiusata silti, koska mitään seuraamuksia siitä ei itselle ole.

Tuossa muutama vuosi sitten esimerkiksi Kuopiossa paikallisen poliisin yleisjohtaja Jyrki Haapala määräsi talviaikaan siirtymisyönä Valviran ohjeen vastaisesti ravintolat sulkemaan kesäajan mukaan, vaikka niiden olisi pitänyt saada aikatauluttaa aukiolonsa talviajan mukaan. Tapauksesta käynnistettiin (ihme kyllä) esitutkinta, jonka seurauksena komisario Haapalalle annettiin varoitus. Eli käytännössä ei mitään. Viranomaiset voivat rikkoa lakia niin paljon kuin lystäävät. Ainakin jokaista lakia voi näköjään rikkoa kerran. Toisesta kerrasta annettaneen jo vakava varoitus.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Vapauttamalla lisää niin kauan ettei virkamiehillä ole enää virkaa?

Tottapuhuen en tiedä ainakaan mitään helppoa keinoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vapauttamista voisi laajentaa vapauttamalla ne virkamiehet toimistaan. Aktiivimalli takaa kyllä heidän aktiivisen elämän jatkossakin.

Käyttäjän AleksiSetl kuva
Aleksi Setälä

Selittäkääpäs joku tyhmemmpääle, millä oikeudella joku virkamies tuollaisia vaatimuksia esittää? Tajuan sen, että he voivat asettaa palvelulleen hinnan (tosin en tuollaisessa tapauksessa, missä on kyse ilmoituksesta), mutta missä heille on annettu lupa esittää lain ulkopuolisia vaatimuksia? Kuulostaa älyttömältä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset