*

AkiK Tiukkaa liberalismia

Eduskunta ja AY-liike hidastavat talouskasvua

Odotan innolla kun kaikki hallituspuolueet ja oppositiopuolueet julistavat talouden positiivisten näkymien olevan heidän toimiensa ansiota. Itse olen varma, että talous on lähtenyt rullaamaan kun Nokian kaatumisesta on vihdoin toivuttu ja IT-ala vetää jälleen eikä siihen toipumiseen valtiovallalla ole ollut osaa eikä arpaa.

Tottakai muunmuassa kauppojen aukioloaikojen vapautus sekä nollalinja osassa palkankorotuksista on ollut vaikuttamassa omalta pieneltä osaltaan. Suurin osa kuitenkin johtuu positiivisesta pöhinästä joka on ollut nähtävissä startupeissa ja vanhemmissa toimijoissa jo pitkään.

Jos halutaan poliittisesti vaikuttaa että kasvu jatkuu, tarvitaan ainakin neljä asiaa: palkkaamisen pitää helpottua, yleissitovuudesta tulee luopua, veroja alentaa sekä laittomista lakoista tulisi rangaista niiden aiheuttaman vahingon myötäisesti.

Mitään syytä ei ole istua laakereillaan ja miettiä sitä miten nyt jakovaraa taas riittää. Säästö- ja deregulaatiotoimia pitää jatkaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Eduskunta ja AY-liike hidastavat talouskasvua''

Parempi olisi sanoa jarruttavat talouskasvua, koska he eivät sitä halua.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Se olisi voinut olla parempi sanavalinta. Eduskunnassa on paljon kansanedustajia jotka kuvittelevat rajoittamisen olevan joko hyödyllistä tai ainakin kustannusneutraalia vaikka todellisuudessa se lähes aina aiheuttaa hyvinvointitappioita.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Jokainen vero ja yrittämistä rajoittava toimi jarruttaa taloutta.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Kerro miten Ay liike hidastaa talouskasvua ja miksi ? En näe yhtään esimerkkiä kirjoituksessasi.

Ymmärrän kyllä ja olen itse seurannut sivusta yrityksen palkkaus asioita ja pahimmat pullon kaulat ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen tulevat jostakin muualta kuten vakuutusmaksuista jne. Voin toki olla väärässä mutta kerro se meille.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#4
''Kerro miten Ay liike hidastaa talouskasvua ja miksi ? En näe yhtään esimerkkiä kirjoituksessasi.''

Ihmiset ovat sokeita. He eivät huomaa mitään, eikä näe metsää puilta.

Kerro sinä miksi AY -liike ei haittaa talouskehitystä?

Risto Salonen

Miten kauppojen aukioloaikojen vapautuminen vaikuttaa talouskasvuun muuta kuin velkojen kasvun kautta. Pienet yrittäjät kuolevat ja isot kaupat tarjoavat 20-30 tuntia viikossa a 9-10 euroa tunnilta. Ei niillä kasvua saa eikä kuluttaja pysty ostamaan yhtään enempää oli kauppa auki 10 tai 24 tuntia vuorokaudessa. S:kin myy laputettuja tuotteita 60%:n alennuksella kello 21:n jälkeen. Ilta- ja yötyökin maksaa yritykselle enemmän.
Keskusta kuolee, mutta isot automarketit porskuttaa reuna-alueilla. Autottomat kärsivät kuin myös kaupunkikuva ja ympäristö.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset