*

AkiK Tiukkaa liberalismia

Miksi uskovan kannattaa äänestää Liberaalipuoluetta

Uskonnon merkityksen väheneminen yhteiskunnassa on pitkän ajan trendi. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia on Suomessa noin 2/3 väestöstä mutta suurin osa heistäkin on vain tapauskovia. Itse en kirkkoon kuulu ja tunnustaudunkin agnostiseksi ateiksiksi. Miksi minua tai puoluettani siis kannattaisi äänestää?

Uskonnon merkityksen vähetessä valtio on ottanut kirkon paikan turvallisen yhteiskunnan järjestämisessä. Myös tämä trendi on selkeä. Samalla kun valtio on ottanut kirkolla aiemmin olleita tehtäviä hoitaakseen, se on myös kaventanut kirkkojen valtaa itseensä.

Tulevaisuudessa kun uskonnottomat ja kaiken ohjaamiseen pyrkivät poliitikot haluavat kirkon tekevän jotain, he voivat verotulojen menetyksen pelotteella määrätä kirkon tekemään asioita jotka ovat niiden periaatteita vastaan. Täten kirkkojen kannattaisi pyrkiä eroon valtiosta ja etupainoisesti myös verotusoikeudesta.

Minulle uskon harjoittaminen on itse kunkin oma asia ja tällaisena yhtä pyhä oikeus kuin oikeus omaan työhön ja omaisuuteen. Jos kirkko ei halua vihkiä homoseksuaaleja, se olisi kirkon oma asia. Voisikin olla järkevää että kirkko jakaantuisi eri ryhmiin joista toinen vihkisi homoseksuaaleja ja toinen ei. Valtion rahoittamana möhkäleenä tällainen ei onnistu. Itse en missään nimessä tuota valinnanvapautta halua ottaa kirkoilta pois.

Eli, mikäli haluat harjoittaa uskoasi myös 50 vuoden päästä, suosittelen harkitsemaan liberaalin äänestämistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Äänesi kuulen, mutta auttaa en voi harrastelijoita.

Toïvo Miettinen

Olen asiasta aivan samoilla linjoilla. Maallinen ja hengellinen regimentti tulee pitää erillään toisistaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset